Henri Haapaniemi ja kimmeltävä jalokiviTuomas VuorelaShort descriptionHenri Haapaniemi luulee olevansa ihan tavallinen ihminen. Tosin hän joutuu kamalille kasvatusvanhemmille siksi aikaa, kun hänen oikeat vanhemmat joutuvat sairaalaan. Kymmenvuotissyntymäpäivä hän saa kutsun Hurjakurun noitien ja velhojen lukioon kutsun opiskelemaan velhoksi. Siellä hänelle avautuu aivan uusi kiva elämä. Hän kokee siellä taikuutta ja hurjia seikkailuja. Samalla jahdataan jalokiveä, jonka kaikki ihmiset haluaisivat. Author BioOlen kirjoittanut paljon muitakin kirjoja, mutta muutamat ovat jääneet kesken. Ajattelin tehdä vähän pelottavan kirjan, sillä pidän itsekin pelottavasti ja rajuista kirjoista. Olen 12-vuotias, ja haluan kirjoittaa, sillä olen lukenut paljon kirjoja ja niin kirjailijan kuuluukin tehdä. Henri Haapaniemi kirjoja teen vielä lisää. Olen jo yli vuoden harrastanut kirjoittamista ja aion jatkaa kauan. |
|


